Hae
Äidin Rakkauskupla
Kaupallinen yhteistyö

Imetys, neljä kertaa

Kaupallinen yhteistyö: Jasmin Design

Imetys on ollut itselleni tärkeä asia. Ensimmäisen lapsen kohdalla en tiennyt asiasta mitään, mutta en myöskään ottanut paineita imetyksen onnistumisesta. Ajattelin, että tärkeintä on kunhan lapsi saa ruokaa ja niin se tietysti myös on. Kuitenkin imetys onnistui ja sitä kesti siihen asti, että oli vain muutama kuukausi toisen lapsen syntymään aikaa.

 

Toisen lapsen kohdalla oli ajatusmaailmani muuttunut. Tällöin ajattelin, että tuttipullo ja korvike ei ole edes minkäänlainen vaihtoehto. Myönnetään, että jokaisen seuraavan lapsen kohdalla olen ajatellut näin. Imetyspettymys olisi ollut siis aivan valtava, jos jostakin syystä näiden pienempien lasten imetys ei olisi onnistunutkaan. Niin tärkeäksi tämä asia muodostui ensimmäisen lapsen imetystaipaleen kohdalla. Täsmennetään vielä kuitenkin sen verran, että jokainen ruokkikoon lapsensa haluammallaan tavalla ja tämä on vain minun ajatus. Kaikki tietenkin on ihan yhtä okei.

 

Neljä erilaista imetystaipaletta

Minulla on neljä äärimmäisen rakasta lasta, joista jokaista olen onnistuneesti imettänyt. Laskin tässä hyvin pikaisesti, että yhteensä yli kuusi vuotta elämästäni olen imettänyt lapsiani. Miettikää kuinka pitkä aika se ihan oikeasti on. Yli kuusi vuotta olen tuottanut ravintoa lapsilleni ja kaiken lisäksi kuukausia tulee vielä lisää pienimmäisen kanssa. Itselleni on tärkeää, että menemme tämän asian kanssa eteenpäin täysin lapsentahtisesti. Ei ole mikään kiire lopettaa. Hän on kuitenkin meidän perheen viimeinen vauva, joten varmasti näitä hetkiä tulee vielä ikävä ja muistellaan haikeudella.

Imetyksestä on jäänyt itselleni todella paljon rakkaita muistoja kuluneiden vuosien aikana. Kaulassani kulkeva äidinmaitokoru tulee muistuttamaan mua vielä vuosienkin päästä niistä ihanista hetkistä, läheisyydestä, pienen lapsen hiuksiin tarttuvista käsistä, hymyistä, tiiviistä katseesta ja rinnalle nukahtamisesta.

 

Jasmin Designin Mirka tekee tilaustyönä näitä äidinmaitokoruja. Lisäksi häneltä voi tilata muistokorun, joka on valmistettu esimerkiksi eläimen tuhkasta. Hänen valikoimaan kuuluu monenlaisia eri tuotteita. Kauniita kaulakoruja ja korvakoruja. Sormuksia ja muistotauluja. Nettisivuilta löytyy hinnastoa ja koko valikoima.

 

Ja hei! Jos et vielä seuraa meitä instagramissa, niin nyt kannattaa napata mun tili seurantaan. Voit nimittäin voittaa 50€ lahjakortin, jonka voit käyttää haluamaasi tuotteeseen! Klikkaa tästä!

Kaupallinen yhteistyö: Jasmin Design

Mitä meille oikein kuuluu?

Moni on kysellyt, että mitä meille oikein kuuluu ja toivonut, että blogikin päivittyisi. Ajattelinkin siis pitästä aikaa tulla kertomaan, että mitä meille oikein kuuluu ja mistä blogin hiljaiselokin on johtunut.

 

Tämä koko alkuvuosi on ollut melko kuormittava. Heti vuoden alusta oli esikoisen sairaalareissu ja uuden etäisesti toimivan lääkityksen hakemista, sitten tuli perään korona, jonka jälkeen tauti jos toinenkin. Edellämainitsemastani syystä olen hieman laiminlyönyt tätä blogia ja keskittynyt perheeseen, sekä omien voimavarojen ylläpitämiseen.

 

Vihdoin ja viimein näin kuukauden jälkeen tänään oli ensimmäinen päivä, että kaikki isommat lapset pääsivät kouluun ja päiväkotiin sairastelujen jälkeen. Lisäksi tälle päivälle oli myös omassa kalenterissa varattu ohjelmaa. Suuntasimme Riannon mediapäivään kuopuksen kanssa. Voitte vain kuvitella, että kuinka ihana oli päästä tapaamaan ihmisiä. Ollaan oltu niin pitkään vain neljän seinän sisällä, joten kyllä sitä vain omakin mieli virkistyi muiden vaikuttajien kanssa jutellessa, sekä jo ennestään tuttuja ja myös uusia kasvoja nähdessä.

Mulla olis ihan hirveän paljon muutenkin kerrottavaa teille, että mitä kaikkea ihanaa on tapahtunut ja tapahtumassa! Kesäloma häämöttää ja suunnitelmia on tehty. Viime viikonloppuna käytiin lapsimessuilla ja pian on myös äitienpäivä. Seuraavana viikonloppuna on vappu ja saa nähdä, että mitä kaikkea keksitään lasten kanssa. Ainakin vappupallot on sentään jo hankittuna, mutta munkit ja sima uupuu vielä.

Nämä keväiset ilmat, aurinko ja lämpö on tuonut ihan uudenlaista energiaa, joten hyvillä mielin kohti tulevia viikkoja ja uusia juttuja!